Minun Helsinkini.

Näin tässä yhtenä iltana tv:ssä mainoksen, en tiedä mitä siinä mainostettiin, mutta mieleen jäi vähän "maalaisen" näköinen mies metroasemalla, yksinään. Tämä pätkä sai jollain oudolla tavalla mietteeni Helsinkiin ja omiin tunteisiini tätä kaupunkia kohtaan. Päähän alkoi tulla "fiilistelytekstiä", jonka nyt puran tänne blogiin. :-)

Monille muille Helsinki tarkoittaa shoppailua, Korkeasaarta, Linnanmäkeä, kenties biletystä trendikkäissä mestoissa suuren kaupungin sykkeessä.
Minun Helsinkini on erilainen. Vaikka vuodet kuluvat ja erilaisiakin kokemuksia Helsingistä on tullut, niin tämä on se joka edelleen, aina, tulee minulle mieleen. Lähtemätön muistijälki.

Rautatieaseman korkea katto, ihmisvilinä. Taskussa muistilappu mihin on raapustettu osoite, jännitys mielessä... Lappua pitää moneen kertaan tarkistaa, että muistaa osoitteen varmasti. Rautatieaseman sivulla on taksitolppa, mistä ovesta pitikään mennä ulos? Ehdinkö ostaa vielä kiskalta karkkia? Ei, jännittää niin, etten osta mitään vaikka äiti onkin antanut rahaa mukaan. Menen taksiin, muistan osoitteen. Taksi ajaa paljon lujempaa kuin autot omassa kotikaupungissa. Menemme ohi eduskuntatalon, oopperatalon... Kohta käännytään ja ollaan perillä, otan rahan valmiiksi käteen. 

Kävelen ambulanssien ja taksien vierestä sisälle, kohtaan pyörätuolipotilaan ja menen hissiin. Viides kerroshan se oli? Nyt ei enää niin paljoa jännitä. Tapaan pian tutut, ystävälliset kasvot, saan oman paikan ja (melkein) koko jännitys on ohi. Tänään on vielä aikaa, "saat käydä ulkona, jos haluat". Lähden ulos kävelylle, reitti on tuttu. Mannerheimintietä takaisin keskustaan päin. Soitan äidille ja kerron kaiken olevan hyvin. Alkaa sataa. Kävelen Forumille asti, ostan kioskiĺta jotain pientä. Talot keskustassa ovat hienoja ja maalaistytön pää on pyörällä ihmisvilinästä ja liikenteen äänistä vaikka täällä on oltu monta, monta kertaa aiemminkin. Monenmoiset tunteet pyörivät mielessä... Huomenna on ihan erilainen päivä kuin tänään, mutta tiedän kaiken menevän hyvin.

Kun tulen takaisin on jo alkuilta. Katselen pisaroiden kasteleman ikkunaruudun läpi hämärtyvää kaupunkia ja maistelen vähämausteista ruokaa, ei oikein ole nälkä. Näkymä ikkunasta on kaunis, Helsingin kattojen yli jaksaisi katsella kauankin. Rakastan vanhoja kivitaloja, niiden leveitä ikkunalautoja ja tarinoita mitä taloihin liittyy. Ilmastointi pitää outoa ropinaa, aivan kuin sisälläkin sataisi. Pieni jännitys seuraavasta päivästä hiipii vatsanpohjaan, mutta olo on silti turvallinen, kyllä kaikki menee hyvin, olen hyvissä käsissä. :-)